torstai 23. toukokuuta 2013

Come Back !

Pahoitteluni aivan liian pitkästä postaustauosta! Viimeisestä postauksesta on aikaa ja tällä välillä on ehtinyt tapahtua vaikka mitä :)

Talven treenit ovat painotttuneet lumihankeen ja siinä sivussa hieman ollaan tehty sileän työskentelyä. Jonkin verran myös olen irtojuoksuttanut Pojua, sillä en ole itse pystynyt ratsastamaan täysipainoisesti. Poju vietti myös kuukauden verran lomaa, sairastaen melko pahan flunssan sekä kurkunpääntulehduksen. Onneksi Poju pääsi Elwet Oy:n hyvään hoitoon ja sai lääkityksen jonka vuoksi paraneminenkin alkoi melko nopeasti :) Paranemisen jälkeen treeni painottui lähinnä ajamiseen sekä satunnaisiin irtojuoksutus kertoihin. Huhtikuussa Poju palasi taas normaaliin treeniin, aloimme työskentelemään sileällä sekä esteillä George Morrisin oppien johdolla. Lisää Morrisista voit lukea täältä! Aloitimme taas säännöllisen valmentautumisen Minna Suurniemen johdolla, kuten viime kaudellakin valmentaja on ja pysyy samana <3 Kisakauden 2013 aloitimme lauantaina 18.4.2013 LuSar:in seuraestekilpailuilla, miellyttävillä tuloksilla. 60cm 0/0, sij. 9/25 sekä 80cm 4vp sij. 9/15, tästä on hyvä jatkaa ! :)

Valmennuksessa olimme ensimmäistä ketaa tänä vuonna viime viikon tiistaina. Teimme Morrisin klinikalta tuttua harjoitusta, korjaten serpentiiniuran normaalilla kolmikaarisella-kiemurauralla! Alla vielä muutamia kuvia valmennuksesta, kuvien copyright Emilia Kivimäki ( Emilian blogi )


                                                                 Kouluponi ?! :) <3


                                                    Kuten Morris opettaa; johtava ohja on tärkeä!








keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Pakkasta ja lunta

Nyt on viikon verran ollut oikein kunnolla pakkasta, mittari on melkein yhtä jaksoisesti näyttänyt -15 astetta ja jopa -20 astetta ! Eipä siis ole paljon intervallitreeniä pystynyt tekemään, no käytiin maanantaina Pojun kanssa "rauhallisessa" maastossa :) Poju oli kyllä toista mieltä siitä, että päätin lähteä maastoilemaan niin, että hevosella oli toppaloimi ja itse olin myös varustautunut toppavaatteisiin. Lumi ja pakkanen saivat Pojuun hieman ylimääräistä virtaa, joten tuloksena oli rodeonäytöksiä naapureille, passagea ja piaffea sekä joitakin levade osioitakin oli havaittavissa! En heti uskoisi, että se ei enää ole mikään varsa ;)

Tänään on luvassa rankka koulutreeni gramaaneilla, ajattelin tehdä paljon siirtymisiä sekä temmon vaihteluita. Muutamia väistöjäkin varmasti teemme, jotta saan hevosen hyvin kuulolle... Jännä nähdä mitä mieltä Poju on kaikesta tästä! Ensi viikolla on edessä tallin ja varustehuoneen suursiivous, sillä ensiviikonloppuna vietetään perinteistä tallin joulua - siitä lisää lähempänä! :)

Alla vielä muutama kuva viime talven lumihankifiilistelystä <3







Pitkältä aikaväliltä kuulumisia !

Hei taas, aikaa on taas kulunut viime päivityksestä... Mutta mitään kummenpaa ei ole tapahtunut eli normaalilla treeniohjelmalla ollaan menty.

Tänä vuonna on tarkoitus hypätä vielä muutamat kisat ja sitten jäädä pienelle talvitauolle. Jonka aikana teemme paljon töitä perusratsastuksessa eli siirtymisiä, temmon vaihteluja sekä rentouttavia maastolenkkejä ja intrervalliharjoituksia. Tarkoitus olisi myös käydä muutamassa Minnan valmennuksessa hyppäämässä, jotta ei esteratsastus kokonaan unohtuisi ja hautautuisi lumikinoksien alle (mikäli sellaisia joskus tulee...)

Edellis viikonloppuna kävimme rataesteharjoituksissa hyppäämässä 60-70cm ja 80-90cm, luokat olivat meille kyllä erittäin epäsopivat mutta päätimme silti käydä hyppäämässä kun talvella treenimahdollisuudet ovat muutenkin rajalliset ! :)

perjantai 23. marraskuuta 2012

Kisoja, kuraa ja ensilumi

Käytiin Luvian ratsastuskoululla ottamassa jälleen tuntumaa hallikisoihin, oikein mukavin tuloksin. 70cm arv.367.1 0/0, 4.sija & 80cm arv.367.1 0/0, ei sijoitusta (vain kolme sijoittui). Poju oli oikein rento ja rauhallinen vaikkakin kisat olivat maneesissa. Tämä kausi jatkuu vielä muutamilla kilpailuilla ja sitten on aika siirtyä hyvin ansaitulle talvitauolle treenailemaan peruskuntoa sekä hiomaan koulukiemuroita !

Viime viikolla satoi ensi lumi tuntui, että se yllätti niin autoilijat kuin hevosihmisetkin! Onnekseni olin vaihtanut jo autooni talvirenkaat edeltävänä viikonloppuna :) Poju on vielä edestä kesäkengässä ja takana on vain kantahokit. En ole pitänyt kiirettä kengityksen kanssa sillä pieni loma tekee Pojulle vain hyvää, sillä on taas uutta intoa työskennellä kun on saanut vähän lomailla.

Viikonloppuna tarkemmin ottaen lauantaina tuli tasan 5vuotta kuluneeksi siitä kun Poju tuli minulle! Aika on rientänyt oikein vauhdilla ja mukaan on mahtunut niin onnen kuin surun kyyneleitä, onnistumisia sekä epäonnistumisia! Mutta kaikesta huolimatta olen maailman onnellisin siitä, että saan omistaa sen pikkuruisen ihanan ruunan jolla on tavattoman suuri sydän <3

"Minkä takia minä tässä raadan; kannan heiniä katokseen, raahaan satulaa, kuuraan pintelitä ja tuon sinulle leipää? Saadakseni yhden hörähdyksen." (Leena-Maija Rossi)

keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Kuraa, onnistumisia ja ruusukkeita

Käytiin siis lauantaina Milli-tallilla päättämässä ulkokausi mukavilla tuloksilla. 60-70cm; 0/0 rata 2.sija sekä 80cm; 0/0 rata 4.sija, Poju oli kyllä tosi kiva. Ensin harmittelin kun en ilmoittaunut sit 80cm ja 90cm, mutta kilpailupaikalla olin tyytyväinen sillä kenttä oli paikoin todella kurainen ja pehmeä joten oli oikea valinta hypätä hieman pienemmät luokat :)

Ilmat eivät vain oikein ole suosineet meidän treenejä sillä tuulta ja vettä on riittänyt aivan liikaa ! Joka päivä saa rämpiä polviin saakka kurassa milloin ratsastamassa Pojua tai milloin opettamassa varsoja, mutta kaikin puolin meidän arki rullaa oikein kivasti.

Nyt ei olla vielä päätetty milloin tämän vuoden kisakausi päättyy, mutta luultavasti marraskuussa. Sitten Pojulla on kuukauden verran pääaasiassa koulutreeniä sekä satunnaisia estevalmennuksia, jotta voimme aloittaa ensi kauden ilman suuria hyppytaukoja :)

Alla muutamia kuvia Milli-tallin kilpailuista, kuvien copyright on H.Heinilä !

 







Vaikka syksy tulee, on pimeää ja sataa sekä kuraa on hevosia korviin saakka, niin muistakaa hyvät ystävät HEIJASTIMET niin itsellenne, koirillenne sekä hevosillenne <3

keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Syystunnelmia sateisesta metsästä

Sumuinen aamu alkaa pikkuhiljaa valkenemaan... Nyt on sopiva hetki päivitellä tänne meidän kuulumisia :)

Viikonloppuna kävimme Huunanmaan tallin harjoituskisoissa aloittelemassa hallikautta 2012-2013, tulokset miellyttivät niin minua kuin valmentajaakin. Luokka 60-70cm tuloksena 0/0 rata ja hieno 3.sija, no ongelmat alkoivat luokassa 80-90cm huono lähestyminen esteelle nro6 tuloksena kielto, uuden hyppy-yrityksen jälkeen kaikki onnistui mutta jouduin ratsastamaan ympyrän jotta sain hyvän tien esteelle nro7. Tuloksena perusradalta 8vp, mutta sateiseen ja kuran täyteiseen kisapäivään olin kerrassaan oikein tyytyväinen :)

Nyt seuraavana viikonloppuna olisi tarkoitus suunnata kauden viimeisiin ulkokisoihin Huittisiin, mutta jos vedenpaisumus uhkaa liiaksi niin matkaamme Söörmarkkuun jatkamaan hallikautta :)
Kohta alkaa Pojulla olla aika muuttaa takaisin oikeaan kotiin, vanhempieni luo jossa sillä on oma pieni talli sekä melko iso tarha. Voin kirjoitella vaikka erikseen pojun tallista kuvien kera kunhan Poju taas siellä on <3


Hyvää syksyn jatkoa kaikille, toivottavasti seuraavaksi ehdin kuviakin lisäilemään !



tiistai 18. syyskuuta 2012

Kesä oli ja meni - kooste meidän kesästä !

Koko kesä on ollut yhtä menoa enkä ole juuri ehtinyt tänne kirjoittelemaan, mutta nyt syksyn tullen pimeinä kynttiläiltoina lupaan kirjoitella tänne useammin. Vaikkakin kesä on ollut melko viileä ja sateinen, niin meillä on silti ollut oikein mukava kesä ! :)

Kesällä otin itseäni niskasta kiinni ja aloitimme säännöllisen valmentautumisen Minna Suurniemen johdolla. Nyt jo huomaa, että tulosta on syntynyt. Sijoituksia on kisoista tullut ihan mukavasti sekä radat ovat aina vain parempia, olen niin tyytyväinen Pojuun ! Kävimme kesällä jokuset aluekisat joista taisimme muutaman sijoituksenkin ottaa sekä jonkin verran seurakisoja on myös kierrelty.

Kävimme myös syyskuun toisena viikonloppuna Minnan järjestämällä este-/kenttäleirillä Yyterin upeissa maisemissa. Leiriporukka oli aivan mahtava ja meillä oli todella kivaa koko viikonlopun ajan. Ensimmäisellä valmennustunnilla teimme jumppaharjoitukia puomeilla sekä pienillä ristikoilla-tein harjoitukset gramaaneilla ja lopulta olinkin todella tyytyväinen Pojuun sekä sen elastisuuteen. Lauantai aamupäivällä hyppäsimme erilaisia linjoja sekä suhteutettuja & sarjoja sekä lopuksi ratana. Pojulla oli vauhtia, mutta silti se teki muutamia erittäin hyviä hyppyjä. Iltapäivällä suuntasimme maastoilemaan merenrantaan, kaikki hevoset olivat todella innoissaan ja kuskeilla oli täysi työ, jotta pollet pysyivät melko hyvin käsissä ;) Sunnuntai olikin Pojulle kaikkein kivoin päivä, nimittäin pääsimme hyppäämään maastoesteitä <3 Voi jummijammi kun oli poika innoissaan, alla muutama kuva leiritunnelmista! Katsotaan jos vaikka ensi vuonna päästäisiin starttaamaan jotkin kenttäkisatkin :)

Päällimmäisenä nyt mielessä on viime lauantaiset Luvian ratsastajien järjestämät seuraestekilpailut joissa Poju teki hienosti kaksi 0/0 rataa luokissa 60cm ja 80cm olen ensimmäisessä luokasa toinen ja toisessa luokassa ensimmäinen ei sijoittunut :) Liitänkin tähän loppuun muutaman kuvan kisoista!

Hyvää syksyn jatkoa kaikille ja turvallisia spurtteja sänkipelloilla !




                                        

                                          (C) Tanja Nummelin

                                          (C) Tanja Nummelin

                                                          (C) Tanja Nummelin